perjantai 15. toukokuuta 2009

Kestävää kalaa

Lounaslaatikko on lomaillut ja keskittynyt olennaiseen, eli ruoasta nauttimiseen. Ruoanlaitto on jäänyt vähemmälle, mutta erilaisia makukokemuksia on kertynyt kivasti. Paluu on hyvä aloittaa eräällä lempiraaka-aineellani, kalalla, vaikkei tämänkertainen ruoka tarttunutkaan kameran kennolle.

Kalahan on mitä mainioin ja monipuolisin raaka-aine, jonka valmistaminen on myös tarvittaessa helppoa ja nopeaa. Kala, etenkin itsepyydettynä, on myös varsin ekologinen valinta, mutta kalan valinnassakin saa olla tarkkana, ettei tahtomattaan osallistu diversiteetin ja ekosysteemien tuhoamiseen. Onneksi näitäkin kysymyksiä on joku pohtinut valmiiksi, joten neuvoja ja opastusta löytyy, jopa sushin syömiseen:

Meren herkkuja - kuluttajan kalaopas (WWF)


Kestävää sushia (Monterey Bay Aquarium)

Kehoitan myös kokeilemaan poikkeamista tavanomaisista kalalajeista lautasella. Niin savusärki kuin graavihaukikin maistuvat mainioilta.

Tämänkertainen resepti on maistuvaa sateisenkin alkukesän päivän ruokaa, jonka rinnalla uudet perunat pääsevät myös oikeuksiinsa. Toki myös riisi sopii annoksen kanssa mainiosti – tosin riisi sopii mielestäni jotakuinkin kaiken kanssa.



Uunigrillattu lohi kevätsipuli-kurkku-hapankermakastikkeella

lohifile (muukin rasvainen kala sopinee mainiosti)
soijaa
sitruunan mehu
suolaa
pippuria

purkki creme fraichea
pari kevätsipulin vartta
5 cm:n pätkä kurkkua
valkosipulin kynsi
1 rkl öljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria

Kuivaa lohifile ja kypsennä sitä koosta riippuen 200°C uunissa noin 20-30 minuuttia. Tarkoitus on, ettei file kypsy läpikotaisin.

Sekoita sitruunan mehu ja tuplamäärä soijaa. Irrota nahka fileestä rikkomatta kalan rakennetta. Laita file viileään maustumaan sitruuna-soija-seokseen muutamaksi tunniksi.

Silppua kevätsipulin varret ja kuorittu kurkku pieneksi silpuksi ja sekoita creme fraicheen. Puserra sekaan valkosipulin kynsi ja lisää öljy sekä valkoviinietikka. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna maustua viileässä.

Kuivaa lohifile, mausta pinta suolalla ja pippurilla ja grillaa uunin grillivastuksella – tai miksei grillilläkin, 5-10 min, kunnes pinta saa kauniin värin.

Tarjoa ja nauti.




Annos on varsin yksinkertainen ja ehkä juuri siksi erinomaisen maukas. Grillatun lohen voi nauttia halutessaan myös kylmänä, jolloin se sopii vaikkapa keväiseen juhlapöytään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti